HUOM!  Ajassa Nyt -verkkolehti vaihtoi ohjelmistoalustansa uuteen toukokuussa 2011.  Samalla vaihdettiin serveriä.  Tämä on lehden vanhempi versio.  Nykyiseen lehteen pääsee tutustumaan tästä tai alapuolen valikosta.
[ Etusivu ]  [ Uusi Ajassa Nyt ]  [ Artikkelit ]  [ Blogit ]  [ TV -ohjelmat ]  [ Toimitus ]  [ Sivukartta
ISSN 1797-3120

PääkirjoitusUutiset Kolumni Lukijoiden kirjoituksia Vaaliliite Kuvakilpailun satoa

Jaa Facebookissa

Päivän sää
Päivän sää

 

Website Builder

Web Hosting

 

Kiinalta uusi kuu-luotain

(28.11.2009 / Taloussanomat /Tuomas Linnake)  Kiina aikoo laukaista toisen Kuu-luotaimensa ensi lokakuussa. Toista luotainta seuraa maan ensimmäinen laskeutuminen lähikiertolaiselle.

Chang'e-2 -luotain lähtee matkaan lokakuussa 2010, kertoi Kiinan ensimmäisen Kuu-luotaimen Chang'e-1:n pääsuunnittelija

China Daily -lehden mukaan uusi luotain kiertää Kuuta lähempää ja sisältää ccd-kameran (charge-coupled device), joka on paljon tarkempi kuin ensimmäisen luotaimen kamera.

Toista luotainta seuraa laskeutuja-alus, joka kantaa mukanaan myös mönkijän Kuun lähempää tutkimista varten. Nämä härvelit aiotaan laukaista ennen vuotta 2013.

Eri maat ovat herätelleet kiinnostusta Kuuhun viime aikoina. Kiinan ensimmäinen luotain ohjattiin tehtävänsä päätteeksi Kuun pintaan viime keväänä. Aasiassa myös Intia on lähettänyt luotaimen Kuuta kiertämään. Luotain onnistui ennen vikaantumistaan löytämään pieniä vesimääriä tavallisesta Kuu-pölystä.

Yhdysvallat on vakavissaan palauttamassa ihmistä Kuuhun ja tutkii kiertolaista ensin erilaisin luotaimin. Mutta Nasan viimeaikojen budjettivaikeudet voivat tarkoittaa, että seuraava ihminen Kuussa ei ehkä olekaan amerikkalainen.

 

Creative Commons License

Tekijänoikeustiedot

Tuomas Linnake / Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisensillä.