|
Blaah
Varhain aamulla,
kuilu kadulla
työmaa kesken
duunarit kahvilla.
Putous pimeään
ei ole yksinkertainen juttu.
Varoitustaulut peittää näköalan.
Katukivet siististi pinossa
valmiina ladottavaksi hiekalle.
Ota siitä ja heitä
kun oksetus nousee huulille
ja vängertää vasten huomispäivän
kasvoja, perkeleitä ja jumalautoja.
Mitään uutta ne eivät lupaa
niinkuin on bussillinen ihmisiä
pysäkillä, itselaastaroituja suita mykkiä
ja siristäviä silmiä arkoja.
Työn ikeen alla he pinnistävät hymyä huulille
ja ovat aina matkalla finaaliin
leipää, pötyä hankkimaan
vaikka on tavallinen tiistai.
Se on blaah, blaah, blaah,
kuin suomalainen räntähalvaus marraskuussa;
sun täytyy kahlata sen poikki.
Kerätä raikasta ilmaa keuhkoihin
kuin hukkuva
töniä ja etuilla jonossa,
kun yhteiskunta on täynnä karhukoplia,
miehiä joiden suut vaikenevat.
Miehiä joiden panssaroitujen mersujen
takapenkillä istujia ei näy.
Heidän mielestään ilmaamme hengittää monta
ihmistä joilla yhteiskunta ei tee mitään.
Heidän ovat rautaiset kourat pimeässä
jotka kättelevät toisiaan
diilaavat toisillensa
rahastavat, pimittävät
kuristavat elämää janoavan kaulan
ilman kiinni jäämisen riskiä.
Kertovat vitsejä TV:ssä,
kansliapäällikköjä, everstejä, insinöörejä.
Heidän korrektit eleensä pyörittävät lihamyllyä
kun kaduilla lentävät polttopullot ja rakennetut
panssariaidat, mellakkapoliisit ja mielisairaalat
toteuttavat tarpeensa.
Marko Saha |