EU-vaalien tulos paljasti Euroopan unionin ja EU-maiden kansalaisten välissä olevan ammottavan kuilun. Vain vähemmistö äänioikeutetuista äänesti. Tämä merkitsee sitä, että Euroopan parlamentiksi mahtailevasti nimitetty EU:n parlamentti edustaa tosiasiallisesti vain vähemmistöä EU-maiden äänioikeutetuista kansalaisista. EU:ssa siis vähemmistön edustajat päättävät enemmistön puolesta ja säätävät kaikkia kansalaisia sitovat lait. Demokraattiseksi ei tällaista hallintojärjestelmää voi missään tapauksessa nimittää. Pikemminkin on kyseessä vähemmistödiktatuuri. Tätä johtopäätöstä vahvistaa myös se tosiasia, että lähes kaikkien EU:hun kuuluvien maiden kansalaisilta evättiin mahdollisuus esittää kansanäänestyksessä mielipiteensä unionin liitovaltioksi muuttamista jouduttavasta Lissabonin sopimuksesta. Siinä, että kansalaisten selvä enemmistö kokee EU:n harvainvallan unioniksi ei ole mitään ihmettelemistä. Sen sijaan ihmetyttää ja kansalaisten enemmistön vastenmielisyyttä EU:ta kohtaa epäilemättä lisää se, että poliittiset vallanpitäjät eri jäsenmaissa hehkuttavat unionin erinomaisuutta ja välttämättömyyttä. Yllätys ei ole sekään, että erityisesti vasemmistopuolueiden ja keskustan suosio suomalaisten äänestäjien keskuudessa on jatkuvassa laskussa.

Vaikka maassamme ei ole haluttu käydä avointa, julkista keskustelua EU:n perimmäisestä luonteesta ja tarkoituksesta, on totuus niistä vaikkakin kenties vasta pieninä tiedon murusina tunkeutumassa laajojen kansalaispiirien tietoisuuteen.

Vasemmistopuolueet ja keskusta on perinteisesti koettu muiden kuin varakkaiden ja hyväosaisten puolustajiksi ja edunvalvojiksi. Mutta nyt ne liputtavat avoimesti EU:n vallanpitäjien puolesta.

Vuonna 1994, jolloin päätettiin maamme liittämisestä EU:hun, kansalaisille jätettiin kertomatta se, minkä yhä useampi on tullut huomaamaan. Ne harvat, jotka ovat sivuuttaneet tiedon pimityksen, ottamalla itse asioista selvää, tietävät, että Euroopan unioni on syntynyt "Suurteollisuuden harjoittajien eurooppalainen pyöreä pöytä” (European Round Table of Industrialists) -nimisen eurooppalaisten suuryhtiöiden yhteistyöelimen ja siis eurooppalaisten suurpääomanomistajien laatimien suunnitelmien pohjalta suurvaltiorakennelmaksi, jonka ensisijaisena tehtävänä ja tarkoituksena on optimaalisesti turvata ja toteuttaa mainitun tahon eli taloudellisen vallan edut.

EU on tosiasiallisesti taloudellisen vallan luomus, jossa ei voi olla tilaa kansalaisvallalle ja demokratialle. Kun sosialidemokraatit, vasemmistoliitto ja keskusta ovat tarjonneet tätä EU-herkkua perinteisille äänestäjilleen, olisi ihme jos nämä tosiasioita hämmentävästä alkuinnostuksesta selvittyään olisivat yksimielisesti valmiit nielemään sen ja luottamaan johtajiensa "viisauteen" ja erehtymättömyyteen.

Edesmennyt tasavallan presidentti J.K. Paasikivi piti Suomen kansaa poliittisesti vähälahjaisena, kun se oli ennen vuoden 1917 itsenäisyysjulistusta suostunut vuosisatojen ajan elämään muiden sorron alla. Mitä hän sanoisikaan nykyisen EU-vallan alla elävistä suomalaisista, jotka tyytyvät siihen, että peräti kolme neljäsosaa heitä koskevista uusista laeista tulee 736-jäsenisestä EU:n parlamentista, jossa on mukana vain 13 suomalaista. Eikä heillä ole edes lakialoitteen teko-oikeutta, joka on yksinomaan EU:n virkamieskomissiolla.

Taloudellinen ja poliittinen valta ovat tottunut siihen, että ne saavat yhteistyössä ollen tahtonsa läpi. Ne tukeutuvat Paasikivenkin omaksumaan käsitykseen, jonka mukaan poliittisesti tyhmä ja vähälahjainen kansa ei ymmärrä asioita eikä omaa etuaan. Tässä ajatuksenjuoksussa on kuitenkin heikko kohta, niin kuin monet historian esimerkit osoittavat. Kansa nousee aina lopulta sortajiaan vastaan ja kun se tapahtuu, ovat
harvainvallan päivät nopeasti luetut.

Ilkka Hakalehto
Fil.tohtori, poliittisen historian dosentti, Helsinki