HUOM!  Ajassa Nyt -verkkolehti vaihtoi ohjelmistoalustansa uuteen toukokuussa 2011.  Samalla vaihdettiin serveriä.  Tämä on lehden vanhempi versio.  Nykyiseen lehteen pääsee tutustumaan tästä tai alapuolen valikosta.
[ Etusivu ]  [ Uusi Ajassa Nyt ]  [ Artikkelit ]  [ Blogit ]  [ TV -ohjelmat ]  [ Toimitus ]  [ Sivukartta
ISSN 1797-3120

PääkirjoitusUutiset Kolumni Lukijoiden kirjoituksia Vaaliliite Kuvakilpailun satoa

Jaa Facebookissa

Päivän sää
Päivän sää

 

Website Builder

Web Hosting

 

Osa Lapin sammakoista vaihtaa sukupuolta

(26.3.2010 STT Info / Helsingin yliopisto)  Tutkija Jussi Alho huomasi tutkijakollegoineen kuutisen vuotta sitten, että Kilpisjärven sammakkopopulaatioissa oli vankka naarasenemmistö. Kaksi kolmasosaa tuntureiden kurnuttajista oli naaraita, kun yleensä sammakkopopulaatiot ovat koirasvaltaisia.

Tutkijat olettivat aiemman tutkimustiedon pohjalta, että epätasapaino saattaisi johtua ympäristötekijöiden vaikutuksesta. Esimerkiksi lämpötila ja hormonaalisesti vaikuttavat kemikaalit voivat joillain kala- ja sammakkolajeilla vaikuttaa sukupuolen määräytymiseen. Sammakot elävät Kilpisjärvellä levinneisyytensä äärirajoilla, joten lämpötilalla saattaa olla osuutensa naaraiden maskuliinistumisessa.

Sukupuoli on joustava ominaisuus

Molekyyligeneettiset menetelmät osoittivat todennäköisesti oikeaksi oletuksen, että osa Kilpisjärven koirassammakoista oli geneettisiä naaraita kaksine X-kromosomeineen. Seuraava sukupolvi sai näin alkunsa kahden XX-kromosomiparilla varustetun sammakon kohtaamisesta, joten kaikki uudet nuijapäät olivat perimältään naaraita.

Teoriassa ilmiö voisi tietyissä olosuhteissa jopa ajaa populaation sukupuuttoon. Kilpisjärvellä sukupuolta vaihtaneiden yksilöiden osuus oli kuitenkin sen verran pieni, että paikalliset populaatiot eivät ole vaarassa. Sukupuolenvaihtajien osuus ei myöskään yksin selitä tutkittujen populaatioiden naarasvaltaisuutta.

Sukupuoli ymmärretään yleensä perimän tiukasti määräämäksi ominaisuudeksi. Kilpisjärvellä havaittu ilmiö on muistutus siitä, että joillain eläinlajeilla sukupuoli voi olla hämmästyttävän joustava ominaisuus. Ympäristö voi vaikuttaa jopa näin keskeiseen piirteeseen. Havainnot liittyvät myös laajempaan keskusteluun sukupuolikromosomien evoluutiosta. Tuntureiden sukupuolenvaihtajat tarjoavat tutkijoille mahdollisuuden selvittää, miten ulkoinen sukupuoli vaikuttaa sukupuolikromosomien väliseen geenimateriaalin vaihtoon.