![]() |
|
|
ISSN 1797-3120
PääkirjoitusUutiset Kolumni Lukijoiden kirjoituksia Vaaliliite Kuvakilpailun satoa
|
Takuueläke turvaa pienituloisten eläkeläisten toimeentulon(15.4.2010 / STM) Hallitus esittää, että pienimpien eläketulojen varassa elävien toimeentulo turvattaisiin ottamalla käyttöön takuueläke. Takuueläkettä maksettaisiin henkilöille, joiden kokonaiseläke on tällä hetkellä pienempi kuin takuueläkkeen määrä. Täysimääräinen takuueläke olisi 685 euroa kuukaudessa vuoden 2010 indeksitasossa. Takuueläke tarkoittaisi uutta vähimmäiseläketasoa. Takuueläke nostaisi erityisesti pienituloisten naisten eläketuloa, sillä takuueläkkeen saajista arvioilta 65 prosenttia olisi naisia. Takuueläke parantaisi myös niiden maahanmuuttajien asemaa, joiden toimeentulo on ollut maahanmuuttajien erityistuen varassa. Takuueläkettä alettaisiin maksaa maaliskuun alussa vuonna 2011. Takuueläkkeen myöntäisi hakemuksesta Kansaneläkelaitos. Hallitus päätti lakiesityksen sisällöstä torstaina 15. huhtikuuta, ja tasavallan presidentin on tarkoitus antaa esitys eduskunnalle perjantaina 23. huhtikuuta. Kenellä on oikeus takuueläkkeeseen?Takuueläkkeeseen olisi oikeus Suomessa asuvalla 62 vuotta täyttäneellä henkilöllä, joka saa vanhuuseläkettä tai varhennettua vanhuuseläkettä 16 vuotta täyttäneellä henkilöllä, joka saa työkyvyttömyyseläkettä työttömyyseläkettä saavalla henkilöllä, joka saa etuutta maatalousyrittäjien luopumistukijärjestelmästä työkyvyttömällä tai 65 vuotta täyttäneellä maahanmuuttajalla, jos hän on asunut Suomessa vähintään kolme vuotta.Jos vanhuuseläke on myönnetty varhennettuna vanhuuseläkkeenä, myös takuueläkkeeseen tehtäisiin varhennusta vastaava vähennys. Takuueläkkeen saisi noin 120 000 henkilöäTakuueläkkeen saisi vuonna 2011 arviolta 120 000 henkilöä. Takuueläkkeestä aiheutuva valtion menojen lisäys olisi vuodessa noin 111 miljoonaa euroa. Vuonna 2008 täyttä kansaneläkettä sai 91 400 henkilöä, ja vähennettyä kansaneläkettä 588 300 henkilöä. Maahanmuuttajan erityistukea sai noin 5 200 henkilöä, joista suurin osa (yli 4 000) oli 65 vuotta täyttäneitä. Vuonna 2010 yksin asuvan täysimääräinen kansaneläke oli 584,13 euroa ja avio- tai avoliitossa asuvan 518,12 euroa kuukaudessa. Muut eläketulot otettaisiin huomioon takuueläkettä myönnettäessäEläkkeensaajan koti- ja ulkomaiset eläketulot vaikuttaisivat takuueläkkeen määrään. Eläketuloina otettaisiin huomioon muun muassa kansaneläkelain, työeläkelain ja tapaturmavakuutuslain mukaiset etuudet ja korvaukset. Sen sijaan eläkkeensaajan muut ansiotulot, pääomatulot ja omaisuus eivät vaikuttaisi takuueläkkeen määrään. Takuueläke poistaisi perhesuhteiden vaikutuksen vähimmäiseläkkeen määrään. Täyteen takuueläkkeeseen olisi oikeus riippumatta siitä, asuuko henkilö avio- tai avoliitossa vai yksin. Yksin asuvalle täyttä kansaneläkettä saavalle henkilölle maksettaisiin takuueläkkeenä 100,87 euroa kuukaudessa ja avio- tai avoliitossa asuvalle 166,88 euroa kuukaudessa. Takuueläke otettaisiin tulona huomioon eläkkeensaajan asumistukea myönnettäessä. Osalle eläkkeensaajia se vähentäisi asumistuen määrää. Eläkkeensaajan asumistukea ja täyttä kansaneläkettä saavan yksin asuvan henkilön toimeentulo paranisi kuitenkin takuueläkkeen ansiosta noin 96 eurolla. Avio- tai avoliitossa olevan henkilön, jonka puolisolla on myös oikeus eläkkeensaajan asumistukeen, toimeentulo paranisi noin 117 eurolla kuukaudessa.
|