![]() |
|
|
ISSN 1797-3120
HarrastuksetYhteiskunta ja me Paikkakunnat Työ Lemmikit Vapaa aika
|
Talentia vaatii lakia rikkoville kunnille uhkasakkoja
Talentia vaatii valtiota tukemaan kuntia enemmän, jotta kunnat kykenevät tukemaan kansalaisia laman yli ja tuottamaan lakisääteiset palvelut. - Sosiaalitakuuseen on suhtauduttava samalla ponnekkuudella kuin hoitotakuuseen. Hoitojonojen purkamiseen suunnattiin valtionapuja. Samoin tulee toimia sosiaalitakuun kohdalla. - Kuntien valvontaa on tehostettava. Talentia vaatii läänejä tiukentamaan valvontaansa. Paimenkirjeet eivät riitä, vaan tarvitaan tuntuvia sanktioita. Uhkasakot on otettava käyttöön samassa laajuudessa kuin hoitotakuunkin kohdalla, jyrisee Ristimäki. Itä-Suomen lääninhallitus on jo 10 kuukauden ajan vihjaillut uhkasakosta, jos Kuopio ei saa toimeentulotukijonoa lyhemmäksi. Samana aikana toimeentulotukijono on vain kasvanut ja 25.8. Kuopion aloitti sosiaalitoimen lomautukset. Uhkasakkopäätöstä ei ole tehty. Avustusjärjestö HFU ry on taas useaan kertaan vaatinut Oulun lääninhallitusta asettamaan Oulun kaupungille uhkasakkorangaistuksen, viimeksi 18. helmikuuta tänä vuonna. Asian käsittely on vieläkin kesken. Vuoden 2008 alusta lähtien kunnan sosiaalitoimistosta toimeentulotukea hakevan henkilön on saatava tukea koskeva päätös seitsemän arkipäivän sisällä hakemuksen jättämisestä. Kiireellisessä tapauksessa päätös on tehtävä samana tai viimeistään seuraavana arkipäivänä. Toimeentulotukea hakevan on myös päästävä keskustelemaan henkilökohtaisesti kunnan sosiaalityöntekijän tai sosiaaliohjaajan kanssa, viimeistään seitsemän arkipäivän päästä siitä, kun asiakas on sitä pyytänyt. - Mikäli kunta ei noudata laissa säädettyjä määräaikoja, ja kunnan laiminlyönti on valtakunnan tasolla merkittävää eikä kunta ole ryhtynyt toimenpiteisiin asiantilan korjaamiseksi, voi lääninhallitus kuntien valtionosuuslain nojalla määrätä kunnalle uhkasakon, kertoi ministeri Paula Risikko Ajassa Nyt -lehden toimitukselle jo ko. lain valmisteluvaiheessa.
Kuntien sosiaalitoimia valvovat lääninhallitukset. Lääninhallituksen sosiaalitarkastajan velvollisuus on huolehtia siitä, että kuntalaiset saavat lainmukaiset palvelunsa. Lääninhallitukseen voi laatia omin sanoin vapaamuotoisen kantelun, jossa kertoo asian sekä perustelee, miksi lääninhallituksen pitäisi puuttua asiaan. Lisää aiheesta: 10.7.2010 Oulun kaupungille uhkasakko toimeentulotukien käsittelyajoista HFU ry vaatii uhkasakkorangaistusta Oulun kaupungille Laki toimeentulotuesta 30.12.1997/1412 (3.luku, 14 a §) Ohjeet hallintokantelun tekemiseen
|