![]() |
|
|
ISSN 1797-3120
PääkirjoitusUutiset Kolumni Lukijoiden kirjoituksia Vaaliliite Kuvakilpailun satoa
|
Työkyvyttömyyseläkkeellä olevien ansiotuloraja nousee(11.11.2010 / STM) Hallitus esittää, että työkyvyttömyyseläkkeellä olevat voisivat 1.3.2011 lähtien ansaita 687,74 euroa ilman, että se vaikuttaisi heidän eläkkeeseensä. Samalla ansiotuloraja sidottaisiin kansaneläkeindeksiin. Uusi ansiotuloraja olisi samansuuruinen kuin maaliskuun alussa 2011 käyttöön otettava takuueläke eli vähimmäiseläketaso. Tällä hetkellä ansiotuloraja on 600 euroa. Korotuksen jälkeen työkyvyttömyyseläkkeellä olevat voisivat ansaita nykyistä enemmän ilman, että he joutuisivat jättämään eläkkeensä lepäämään. Korotuksella kannustettaisiin myös kokonaan työelämän ulkopuolella olevia kokeilemaan työssäkäyntiä. Ansiotulorajan sitominen kansaneläkeindeksiin merkitsisi sitä, että rajaa tarkistettaisiin vuosittain ja se olisi jatkossakin samansuuruinen kuin takuueläke. Hallitus päätti lakiesityksen sisällöstä torstaina 11. marraskuuta, ja tasavallan presidentin on tarkoitus antaa esitys eduskunnalle perjantaina. Esitys liittyy valtion vuoden 2011 talousarvioon ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Laki tulisi voimaan 1.3.2011 ja olisi voimassa vuoden 2013 loppuun saakka.
|