![]() |
|
|
ISSN 1797-3120
PääkirjoitusUutiset Kolumni Lukijoiden kirjoituksia Vaaliliite Kuvakilpailun satoa
|
Työvoimatoimiston virhe vei neljän vuoden tuet (20.9.2009 / Taloussanomat) Kluuvin työvoimatoimisto Helsingissä on saanut huomautukset apulaisoikeusasiamieheltä puutteellisesta neuvonnasta. Työvoimatoimiston toimettomuuden takia nainen menetti yli neljän vuoden tuet. Asiasta kertoo Ylen uutiset. Ylen uutisten mukaan työvoimatoimisto ei ollut neuvonut asiakasta työttömyysetuuden hakemisessa riittävästi. Tämän vuoksi asiakkaana ollut nainen menetti hänelle kuuluvan tuen yli neljän vuoden ajalta. Ikänsä puolesta kantelija oli oikeutettu saamaan tarveharkinnatonta työmarkkinatukea vuodesta 1999 lähtien. Nainen haki tukea takautuvasti vuonna 2004, mutta sai sitä vain kolmelta kuukaudelta. Päätöstään Kela perusteli siten, että hakemus oli toimitettu liian myöhään. Työttömyysturvalautakunta ja Vakuutusoikeus olivat hylänneet naisen valitukset, koska tietämättömyys ei ollut riittävä peruste menetetyn tuen maksamiselle, Ylen uutiset kirjoittaa.
TekijänoikeustiedotTeksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisensillä.
|