Lukijoiden kirjoituksia:

Valta: toiselle pelottava, toiselle haluttava

Sunnuntaiaamuna silmäilen sanomalehdestä, mitä tällä hetkellä on tekeillä.

Anttila ei lannistu vaatiessaan viljan käyttämistä polttoaineeksi. Hän vetoaa EU:n tuomiin velvoitteisiin bioenergian suhteen. ”Joka paikka on täynnä viljaa ja siitä ei makseta mitään”. Anttila kutsuu tätä asiaa markkinatilanteeksi, joka korjataan polttamalla viljaa.  - Ruotsissa aloitettiin vehnän polttaminen jo 2000-luvulla, hän perustelee.

Minne saa siirtyä suomalainen, jolle on opetettu että vehnänen on suuri etuoikeus?  Jolle ei tulisi mieleenkään ”joka paikka täynnä viljaa” -tilanteessa viljan polttaminen?

Luen lisää. Suomi ei enää elämöi EU:ssa maitokiintiöistä. Kahdeksan muuta jäsenmaata on lähestynyt EU-komissiota vaatien sitä arvioimaan uudelleen maitokiintiöpäätökset. - Suomi ei  joukossa ollut, koska joku olisi kysynyt, mitä Suomi siinä joukossa tekee, sanoo Anttila.

Päättäjiäkin vaivaa näköjään suomalaiskansallinen peruspelko olla jotenkin ei-toivottu. Selailen lehteä eteenpäin. ”Kroatian EU-jäsenyysneuvottelut lähestyvät loppua”. Kohta päästään kroatialaisten kanssa samaan porukkaan, se varmaan on tärkeää.

No sitten: Stubbin mielestä EU tarvitsee Turkkia jäsenekseen, koska se on sarana Euroopan ja Lähi-idän välissä. -Jos Euroopan unioni haluaa suurvallaksi, me tarvitsemme Turkin, Stubb maalailee.

Stubb edustaa suomalaisia, siis minuakin ja läheisiäni maailmalla. Nyt hän esittää, että Suomi haluaa mukaan suurvaltaan. Kuulostaa pelottavalta, varsinkin kun Stubb sanoo matkan suurvallaksi olevan ”pitkä ja kivinen, ja varmaan karikkoja vielä tulee”. Mitä kiviä ja karikkoja? Jotain pahaa tapahtuu, kenelle?

Katse siirtyy kehystettyyn uutiseen: ”Afganistan EU:n tärkein ulkopoliittinen kysymys”.  Stubb ei pidä Suomen antamaa rahamäärää olennaisena  – tärkeintä on olla konkreettisena esimerkkinä EU:n panostuksesta.

Huomaan äskeisen uutisen alapuolella otsikon: ”Tunnelmat kireällä Afganistanissa”. Nato on tehnyt verisen iskun, ja nyt amerikkalaiset ja saksalaiset upseerit kiertelevät Kunduzin kylässä tapaamassa uhreja ja omaisia: - Esitämme surunvalittelut kaikille kylän asukkaille.

Minne menee ihminen, joka opetettiin olemaan kiitollinen siitä, että saamme elää rauhassa? Jolla ei ole mitään halua liittää Suomea sotilasliittoon ja sitä myöten olla mukana väkivallassa? Joka ei voinut kuvitellakaan lapsena, että Suomi joskus haluaa mukaan suurvaltaan ja päättäjät alkavat tuntea vetoa uusiin sotatilanteisiin - ja että kotimaamme tärkein haaste olisi panostaa Afganistanin asioihin?

Tätä suomalaista pelottaa. Valta, jonka olemme edustajillemme antaneet, näyttää olevan suorastaan päihdyttävää päätöksenteossa.

Pia Lindequist

Psykologi

Alajärvi