![]() |
|
|
ISSN 1797-3120
HarrastuksetYhteiskunta ja me Paikkakunnat Työ Lemmikit Vapaa aika
|
Yksin asuvat nuoret ovat Suomen köyhin väestöryhmä
Opiskelijan jääkaappi. Kuva: Ajassa Nyt (16.5.2008 Ajassa Nyt) Tilastokeskuksen tuoreen raportin mukaan yksin asuvat nuoret ovat Suomen köyhin väestöryhmä. Opiskelijatalouksista yli 80% jäi köyhyysrajan alapuolelle vuonna 2006. Pitkäikaistyöttömien talouksissa elävien köyhyysriski oli 66%. Eläkeläistalouksien pienituloisuus vaihtelee aikaisemmasta toiminnasta riippuen: eläkkeellä olevien entisten yrittäjien (15%) ja toimihenkilöiden (8%) pienituloisuus oli vähäisempää kuin työntekijäammateista (22%) tai työelämän ulkopuolelta (46%) eläkkeelle siirtyneiden pienituloisuus. Kahden vanhemman perheistä köyhyysrajan alle jäi joka kymmenes, mutta yksinhuoltajaperheistä joka neljäs. Köyhyysrajan alapuolelle jääviä yksinhuoltajaperheitä on yli kolme kertaa enemmän kuin kymmenen vuotta sitten. Köyhyysrajalla elävien määrä on kasvanut vuodesta 1993, jolloin heitä oli noin 320 000, 12,5 prosenttiin väestöstä vuoteen 2006 mennessä. Tuolloin heitä oli jo yli 650 000 henkilöä. Suhteellinen köyhyysraja on tuona aikana noussut yleisen tulotason nousun mukana ollen reaalisesti yhden henkilön talouksissa 1990-luvun alussa 750 euroa/kk ja tarkastelujakson lopussa noin tuhat euroa/kk. Vain neljä sadasta työssä käyvästä jää tuloissaan köyhyysrajan alapuolelle. Luku on pysynyt samalla tasolla viimeiset 14 vuotta. Keskimäärin pienituloisten tulotaso on koko tarkastelujakson ajan pysynyt noin 85 prosenttina pienituloisuusrajasta.
|